17. syyskuuta 2017

even the unchanging world manages to surprise me



kuvat musta c riia
HUPPARI CARHARTT, TAKKI H&M

Onnellisuus vain jatkuu, tunnelin pääty ei ole tullut vielä vastaan. Taskulampunkin paristot jaksavat ahertaa, eikä niiden pitkäkestoisuus edes kiinnosta tällä hetkellä. Viikon jatkuneet täydelliset pukeutumiskelit, puiden värjäytyvät lehdet ja ripustamani tunnelmavalot pitävät päivät kauniina. Vaikka ulkona olisikin harmaata, ei sitä kaunista sateista harmautta, vaan sitä rumaa harmaata, on maailma silti tajuttoman kaunis. Vaikka taivaalta tuleekin vettä ja silmälasien linssejä saa olla pyyhkimässä alituiseen, on maailma silti tajuttoman kaunis.

Niskassa tosin kuumottelee elämäni kuudes koeviikko ja tän blogin toiset synttärit. Ööh juu, lupaan leipoa kakun, jos päästään viidensiin synttäreihin asti. Ehkä hieman sekopäinen ajatus, että oon saanut tän proggiksen pidettyä kasassa ilman mitään hätäisiä tekohengityksiä tai painalluksia. Taidan tosin jättää nää nyyh-puuh-tekstit sinne viiden vuoden päähän, kaks vuotta nyt ole saavutus eikä mikään. Paitsi ehkä just mulle, mutta noh.

Oon löytänyt uusia ja vanhoja rakkauksia takaisin arkeeni. Kenties kaipasin niitä enemmän kuin muistinkaan. Ne pienetkin harmaat hetket on tullut pelastettua, eikä onnellisuus ole saanut katkoa. Siispä suosittelen teille Black Oak Countya (niiltä erityisesti biisejä Save me ja If you only knew), kirjoittamista eri käsialoilla viivattomiin vihkoihin (kirjoittakaa vaikka kauniita lyriikoita) ja päämäärätöntä vaeltelua uusilla alueilla hyvässä seurassa. Ei mulla muuta, nauttikaa!

6. syyskuuta 2017

same old frames holding my life together



Unohdin, miltä tuntui asettaa elämä ja oma rytmi niihin samoihin raameihin, missä ne oli olleet jo useita kuukausia, vuosia. Kun en enää yhtäkkiä miettinyt syömisiäni sen mukaan, että jaksaisin illalla koulun jälkeen kiertää kaupungilla, en enää ottanutkaan huomioon yhtä ylimääräistä paikkaa ruokalassa. Kun en enää puhunutkaan englannin tunneilla vain ja ainoastaan englantia tai ostanut Sisu-pastilleja tiedostaen, etten saisi niistä itse kuin muutaman. Siirsin kaiken niin syvälle tietoisuuteeni, että niiden takaisin repiminen tuntui tyhjänä tunteena rinnassa. 

Olen kuitenkin ollut onnellinen pelatessani sählyä ja kävellessäni pitkin Helsingin tuulisia katuja. Olen ollut onnellinen, vaikka flunssa on varjostanut tekemisiäni ja vaikka useiden ihmisten läksiäisbileet onkin herättäneet lähinnä haikeita tunteita. Koska oma onnellisuuteni ei vaadi muuta kuin oikeita ihmisiä oikeisiin paikkoihin oikeisiin aikoihin. 

Ja tällaisena keskiviikko-iltana laiminlyödessäni läksyjäni on oikein otollinen aika kirjoittaa lauseita vihkoon ja juoda asteen liian kitkerää kahvia. Kuunnella välissä biisejä, fiilistellä saapuvaa syksyä ja pohtia vastaantulevaa koeviikkoa.